Valkosipulia




Meillä on kasvanut joka vuosi valkosipulia puutarhassa mutta sato on jäänyt aina liian vähäiseksi. Osin johtuu siitä, että käytämme valkosipulia paljon, osin taas siitä että valkosipulipenkki on ollut liian kuivassa paikassa. Tänä syksynä perustimmekin uuden valkosipulimaan kasvihuoneen viereen. Muutama viikko sitten istutimme penkkiin useamman Ljubasha -sipulin kynnet sekä omasta sadostamme tuntemattoman lajikkeen muutaman suurimman sipulin sekä itusilmuja. Pari päivää sitten istutin vielä muutaman Messidorin lavan kaulukseen, josta voin ne sitten tarvittaessa keväällä siirtää sopivammalle paikalle. Itse pidän, että valkosipulin kynnet ovat suuria ja voimakkaan makuisia, kuten talvivalkosipulit yleensä ovat. No ainakin istukkaat olivat komean kokoisia! 



Lämmittävään valkosipuli-kookoskeittoon valkosipulit ja perunat kypsennetään uunissa paahtamalla. Keittoon makeutta tuo hunaja ja happoa sitruunamehu. Tarjoa valkosipulikeitto herkullisen vastapaistetun valkosipuli-naan leivän kera. Molemmat ohjeet ovat vegaanisia.


Hunajalla maustettu

Valkosipuli-kookoskeitto

(vegaaninen)


2 rosamunda perunaa (yht. n. 450g)

5 isoa valkosipulia

1 sipuli

oliiviöljyä

8 dl vettä (tai kasvislientä)

2 tl hunajaa

1,5 dl kookoskermaa

4 rkl sitruunamehua

tuoretta persiljaa

(suolaa)


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kääri kokonaiset perunat folioon tai laita valurautapataan kannen alle kuumaan uuniin. Lisää puolen tunnin jälkeen valkosipulit kokonaisina, joko folioon käärittynä tai pataan kannen alle. Kypsennä perunoita ja valkosipuleita vielä n. 1/2 tuntia, kunnes ne ovat kypsän pehmeitä.

Kuullota pilkottu sipuli kattilassa tilkassa oliiviöljyä. Kuori hieman jäähtyneet perunat ja perkaa kynnet valkosipuleista. Lisää ne kattilaan. Lisää vesi / kasvisliemi ja kuumenna. Lisää hunaja, sitruunanmehu ja kookoskerma. Surauta sileäksi sauvasekoittimella. Lisää lopuksi tarvittaessa suola sekä hienonnettu persilja.


Valkosipuli-naan

(vegaaninen)


6,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl kuivahiivaa

2 dl lämmintä vettä

2 dl vegaanista jugurttia

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä


Voiteluun:

4 rkl oliiviöljyä

1 valkosipulin kynsi


Sekoita kulhossa 2 dl jauhoja, kuivahiiva ja leivinjauhe. Lisää 2 dl lämmintä vettä sekä jugurtti. Sekoita tasaiseksi. Lisää suola, oliiviöljy ja loput jauhot (4,5 dl) osissa hyvin vaivaten. Kun taikina on kimmoisaa, jätä se kohoamaan liinan alle 1/2 -1 tunniksi.

Kun taikina on kohonnut, jaa se neljään osaan pellille ja taputtele noin 1 cm vahvuisiksi leiviksi. Jätä nousemaan liinan alle 1/2 tunniksi.

Murskaa valkosipulinkynsi ja sekoita se oliiviöljyn kanssa. Voitele kohonneet leivät valkosipuliöljyllä ja paista leipiä uunin alatasossa 220 asteessa noin 15-20 minuuttia.


*****