Mikä leivos?



Huikea viikko Kreetalla takana ja pieni kylä Vamos lunasti paikkansa tässäkin sydämessä.
Kivisiä rujonkauniita rakennuksia värikkäine ikkunapuitteineen ja rautaportteineen. Hieman nuhruiset kadut, autiotaloja, kukkoja, lampaita, kissoja ja koiria... Appelsiinipuita, tuhansia oliivilehtoja, villiyrttejä, viiniköynnöksiä ja etanoita. Oleanterin huumaava tuoksu, puheensorina, autojen viattomat torvenhuudot, soittoa, tanssia, laulua. Ruokaa takapihalta.




Majailimme Fabrika Farmilla Lolan ja Nikoksen hyvässä huomassa. Paikallinen maatilamatkailukulttuuri on syntynyt muutaman ihmisen intohimosta ja halusta tukea ja uudelleen rakentaa pikkukylää. Ideat ovat poikineet taas uusia ideoita, parhaimpina mainittakoon kummioliivipuut ja lauluntekijöille suunnatut kurssit. Vamos ei todellakaan ole massaturistikohde vaan jotain paljon aidompaa. Sen huomaa niin tunnelmasta kuin ruuastakin.



Lukemattomia oliivipuita ja maailman parasta oliiviöljyä. "Päätavernamme" oli paikallinen taverna Blumosifi (Sterna tou Bloumosifi) jossa vietimme illalliset n. 14 henkisen seurueemme parissa iltaisin. Syömingit alkaa korillisella hyvää (ohrajauhoista leivottua) leipää ja mukaan viiniä "puolen kilon" astioissa. Punaista, valkoista tai paikallista "kotiviiniä" romeikoa. Jutustelun lomassa ja mezeitä odotellessa leipää kastetaan oliiviöljyyn, halukas ripsauttaa joukkoon hieman suolaa. Mezeet tuodaan pöytiin neljän henkilön annoksissa, joista ne jaetaan seurueelle. Kreetalaisessa pöydässä puheen sorina ja jakaminen ovat tärkeä osa ruokailua. Mezeitä tulee tiuhaan tahtiin, ja täytyy opetella syömään vain vähän kerralla. Ainekset tulevat n. 20 km säteeltä, pääosin tosin aivan läheltä. Appelsiini- ja oliivipuut kasvavat ympärillä. Samoin yrtit, lampaat, kukot, kanat ja etanatkin. Ehkä aluksi vaatii tottua kissoihin ja koiriin jopa tavernoissa ja vapaana tepasteleviin lintuihin pihamaalla. Mutta sitähän se on. Siitähän tulee tunnelma. Se on aitoa elämää.






Mezeissä käytetään paljon paikallisia juustoja, villiyrtejä, papuja, perunaa ja punajuurtakin. Ja tietysti jugurttia ja rakia. Kreeta on ehdottomasti kasvissyöjän paratiisi, tosin siellä nautittu pitkään kiviuunissa haudutettu lammas, possu tai kukko eivät maukkaudessaan helpolla unohdu. Pääsimme myös kokeilemaan viininlehtikääryleiden (dolmades) tekoa sekä rypyttämään pieniä pinaatilla täytettyjä piiraita, kalitsunioita. Rehti ruokakulttuuri tuo mieleen omat juuret karjalasta ja täytyihän yksi piiras rypyttää sen mukaisesti.




Tutuistuimme myös hieman vilkkaampaan Kalivesiin, jonka putiikeista tarttui mukaan mm. ihania yrttisekoituksia, mustaa suolaa, pitkulaista riisiä, kreetalaista pienikokoista pastaa ja tietysti oliiveja ja oliiviöljyjä sekä hieman käsin työstettyä lapislatsulia. Löysimme upean tavernan myös Gavalohorin kylästä ja merellisempiä antimia tarjosi Hanian satamassa nautittu illallinen.




Tavoitteena reissulle lähtiessä ruokaa ajatellen oli löytää eräs "kreikkalainen kansallisjälkiruoka". Tätä leivonnaista näin kerran tehtävän jossain ohjelmassa, ainekset olivat yksinkertaisia, tekotapa erityinen ja lopputulos niin herkullisen näköinen, että sitä pitää saada maistaa. Aika kului kuitenkin niin nopeasti, että pikainen katselmus paikallisessa leipomossa ei riittänyt tuon leivonnaisen löytämiseen. Toiseksi viimeisenä päivänä suuntasimme kiireisellä lounastauolla hieman piilossa olevaan tavernaan. Vastassa oli suuri puulämmitteinen uuni jonka lämmöstä rouva tarjosi pitkään haudutettua lammasta ja suuria lohkoperunoita liemessä. Kyllä kannatti olla kokeilunhaluinen, aivan mielettömän herkullista! Laskun kera tuotiin vielä yllätys, Rouva leikkasi liinan alta juuri palan tuota etsimääni leivonnaista! Vaikka ohje on yksinkertainen, on maku aivan huikea. Rouva ei puhunut juurikaan englantia mutta sain häneltä luettelon ainesosista ja leivonnaisen kreikkalaisen nimen.



Tiedäkö sinä tälle herkulle (kuva postauksen alussa) nimen?


Jamas Vamos!