8.3.2015

Hapankaalipiirakka ja suklaasalami





Voi, muistan kuinka äidin kanssa lapsena ostettiin mummilareissulla Lahden torilta vastapaistettuja hapankaalipiirakoita. Tähän yksinkertaiseen herkkuun en olekaan sen jälkeen törmännyt. Edellisessä postauksessa tehtiin bratwursteja ja niiden kanssa toimii tietysti juurikin hapankaali. Aika siis kehitellä oma piirakkaohje! Ohjeesta voit paistaa piirakoita öljyssä uppopaistamalla tai terveellisemmin (ja turvallisemmin) uunissa. Tietysti voit valmistaa ohjeesta myös yhden ison peltipiirakan. Jos paistat uunissa, voitele pinta munalla.

Hapankaalipiirakat

5 dl maitoa
pss kuivahiivaa
2 rkl sokeria
1 muna
150 g voita
3 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
n. 10 dl vehnäjauhoja
1,5 tl fenkolia jauhettuna

täytteeksi hapankaalia (2 rasiaa)
öljyä tai kookosrasvaa uppopaistamiseen


Ja vielä suut makiaksi...


Nainen tarvitsee suklaata! Ja makkarateemallahan jatketaan:

Suklaasalami

200 g tummaa suklaata
75 g voita
70 g suolattuja cashew-pähkinöitä rouhittuna
50 g manteleita rouhittuna
6 (Kantolan) kaurakeksiä rouhittuna
raastettua appelsiinin kuorta
mustapippuria rouhittuna
tomusokeria

Sulata suklaa ja voi ja sekoita keskenään. Lisää joukkoon karkeasti rouhitut muut aineet, mustapippuria saa rouhaista myllystä useamman kierroksen. Joukkoon voit halutessasi lisätä mitä tahansa kuivattuja marjoja tai hedelmiä hienoksi pilkottuna, erilaisia pähkinöitä ja vaikka vaahtokarkin paloja. 
Lusikoi sekoitettu massa kelmulle ja muotoile pötköksi. Pyöritä kelmun päät kuten makkarassa. Jäähdytä muutama tunti jääkaapissa, pyörittele tomusokerissa (ja mustapippurissa).



Riistabratwurst



Naistenpäivän kunniaksi puuhasteltiin makkaroita. Ihan ekaa kertaa sain kokeilla niiden tekoa ja täytyy myöntää, että taitolaji sekin on, kyllä! Monta metriä suolta saatiin täytettyä ja lopputuloksena (usean tunnin jälkeen) kolmea erilaista makkaraa. Pääraaka-aineen virkaa piti peuran jauheliha, lisänä käytettiin porsaan silavaa, kylkeä, maksaa, chiliä, valkosipulia, madeiraa, tummaa olutta, yrttejä yms... Tässä "kotijoukkueen" resepti:

Peurabratwurs:

1,5 kg peuran jauhelihaa
600 g silavaa (ilman kamaraa)
2 dl madeiraa
2 tl fenkolia jauhettuna
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1 tl jauhettua valkopippuria
1 tl jauhettua inkivääriä
2 tl timjamia jauhettuna
1 rkl katajanmarjoja rouhittuna
2 tl meiramia
3 tl rouhittua mustapippuria
1 tl jauhettua neilikkaa
1dl kuivattuja mustatorvisieniä jauhettuna
5 valkosipulinkynttä murskattuna
hienonnettua persiljaa
5 - 6 tl suolaa
sian tai lampaan suolta

Valmista taikina ja anna levätä kylmässä pari tuntia. Täytä suolet ja kieputtele makkaroiksi; joka kolmas itseen päin, joka kolmas pois päin. Tässä kohtaa tuli pieni miettimisen paikka! :-) 
Kypsennä makkarat hymyilevässä (ei kiehuvassa) suolavedessä n. 20 min. Ruskista kypsät makkarat pannulla.

Vinkki! Mausteet ja kuivatut sienet kannattaa hienontaa huhmaressa. Sienet sopii näin käsiteltynä mausteeksi moneen ruokaan ja niistä saa sileän sienikeiton liottamatta. Hienon (ja varmasti ikuisen) valurautaisen huhmaren löysin http://www.viinitarvikekauppa.fi/:stä. Ja löytyyhän sieltä kaikkea muutakin "tahtoo ton!" -tarviketta. Mm. Revolin Rutista Mua -mukit on aivan ihania!  


Lopputulos ja tuumailuja:

Maut olivat hyvät mutta makkaran koostumus vaatisi ehkä vieläkin enemmän rasvaa ja nestettä. On tietysti vallan eri asia tehdä makkara vähärasvaisesta riistasta, kuin possun jauhelihasta eikä lopputuloksena halutakaan valmismakkaran tuntua. Seuraavalla kerralla lisäisin hieman rasvan ja nesteen määrää sekä joitakin jauhoja tai vaaleaa leipää taikinaan sitomaan nestettä ja antamaan koostumusta. Smetanakin voisi etenkin riistan kanssa toimia!